Jatkosodan kesä 1944 muutti rintaman tunnelman muutamassa päivässä. Kun Neuvostoliitto käynnisti suurhyökkäyksensä Karjalankannaksella kesäkuun puolivälissä, suomalaispuolustus alkoi murtua nopeammin kuin kukaan oli osannut pelätä. Hyökkäyksen maali oli selvä: Viipuri, Suomen toiseksi suurin kaupunki ja koko Kannaksen symboli.
Romahdus muutamassa tunnissa
Viipurin puolustus kaatui 20. prikaatin harteille. Yhtymä ehti asemiin vasta hyökkäyksen ollessa jo täydessä käynnissä, ja asetelma oli toivoton: väsynyt, vajaalukuinen prikaati puolustamassa kaupunkia ylivoimaista panssarivoimaa vastaan.
Neuvostojoukot mursivat puolustuksen 20. kesäkuuta. Iltapäivän aikana Suomen lippu laskettiin Viipurin linnasta, ja koko kaupungin puolustus oli kestänyt vain muutaman tunnin. Menetys oli sekä sotilaallinen että henkinen isku – ja se vaati esikunnissa selitystä.
Kaksi komentajaa syytteeseen
Tästä tuli tapauksen poikkeuksellisin piirre. Päämaja käynnisti tutkinnan, joka kohdistui suoraan prikaatin johtoon. Ylen mukaan syytteeseen sotaylioikeuteen joutuivat sekä prikaatin komentaja, eversti Armas Kemppi, että sen toista pataljoonaa johtanut majuri Kurt Bäckman.
Miehiä syytettiin taistelunaikaisesta toiminnasta – käytännössä virkavirheistä. Heidän katsottiin jättäneen paikkansa, kun puolustus luhistui ja he siirtyivät armeijakunnan esikuntaan. Tämä teki jutusta harvinaisen: suomalaista taistelukenttäkomentajaa, saati kahta yhtä aikaa, ei juuri koskaan asetettu syytteeseen siitä, miten yksittäinen taistelu oli päättynyt. Vetäytymisiä ja menetyksiä oli sodassa lukemattomia, mutta oikeusjuttu niistä syntyi äärimmäisen harvoin.
Moni on jälkikäteen pitänyt asetelmaa kohtuuttomana. Prikaatin todelliset ongelmat – tuen ja huollon puute sekä ylivoimainen vihollinen – eivät olleet komentajien käsissä, mutta vastuu kaatui silti heidän niskaansa.
Tuomiot – ja traaginen loppu
Everstin ja majurin kohtalot erkanivat jyrkästi. Kemppi selvisi lievemmin: hänet tuomittiin 25 vuorokauden arestiin.
Bäckmanin tuomio oli kovempi. Sotaylioikeus määräsi hänelle 19. tammikuuta 1945 kahdeksan kuukauden kuritushuonerangaistuksen. Asia ei kuitenkaan ehtinyt päätökseensä: majuri riisti henkensä 25. tammikuuta 1945, ennen kuin korkein oikeus oli sanonut viimeisen sanansa. Oikeus koventi tuomion vielä tämän jälkeen, 12. maaliskuuta 1945, yhdeksi vuodeksi kuritushuonetta.
Näin päättyi yksi jatkosodan harvoista komentajia vastaan käydyistä oikeusprosesseista. Jäljelle jäi kysymys, johon ei ole helppoa vastausta: voiko yksittäistä upseeria syyttää koko rintaman murtumisesta – vai etsittiinkö Viipurin häpeälle ennen kaikkea kasvot ja nimi.
