Avohakkuu jättää metsään jäljen, joka näkyy paljon puuston kasvua pidempään. Itä-Suomen yliopiston mukaan tuore tutkimuskatsaus osoittaa, että metsän lajisto toipuu avohakkuusta hitaasti – ja osa lajeista ei palaa lainkaan, jos hakkuut toistuvat.
Laaja katsaus tutkimuksiin
Tutkimusta johti Itä-Suomen yliopiston metsätieteiden professori Jari Kouki. Työssä käytiin läpi yli 300 tieteellistä lähdettä sen arvioimiseksi, miten avohakkuut vaikuttavat metsän monimuotoisuuteen.
Tulos on selvä: vaikka puusto kasvaa avohakkuun jälkeen takaisin, kaikki lajit eivät palaa samaa tahtia – eivätkä osa lainkaan. Erityisen hitaasti toipuu pohjoisten havumetsien lajisto.
Jäkälät katoavat vuosikymmeniksi
Yliopiston mukaan vanhojen puiden rungoilla elävät jäkälät katoavat avohakkuun jälkeen metsästä vuosikymmeniksi tai jopa vuosisadoiksi. Osa eliöryhmistä sen sijaan selviää tai palaa jo ensimmäisten vuosien tai vuosikymmenten kuluessa, joten toipumisajat vaihtelevat suuresti lajiryhmästä riippuen.
Keskeinen havainto on, että toistuvat avohakkuut eivät anna metsän lajistolle aikaa toipua. Kun häiriö toistuu nopealla syklillä, herkimmät lajit eivät ehdi palata ennen seuraavaa hakkuuta.
Tutkijan suositukset
Kouki esittää kolme konkreettista keinoa monimuotoisuuden turvaamiseksi: hakkuiden välistä aikaa tulisi pidentää, jotta lajisto ehtii toipua; hakkuualoille tulisi jättää pysyvästi riittävästi säästöpuita; ja vanhat, voimakkaalta metsätaloudelta säästyneet metsät tulisi suojella.
Yliopiston mukaan juuri vanhojen luonnonmetsien suojelu on tutkimuksen valossa ensiarvoisen tärkeää. Niihin on kertynyt monimuotoisuutta, jota avohakatut talousmetsät eivät pysty nopeasti korvaamaan.
Miksi tällä on väliä
Tutkimus muistuttaa, että metsän palautuminen ei tarkoita vain puiden kasvamista takaisin. Ekosysteemin monimuotoisuus – jäkälät, sienet, sammalet ja monet eliölajit – rakentuu hitaasti, ja sen menettäminen voi olla pitkäkestoista. Metsätalouden ratkaisuilla on siksi pitkä varjo, joka ulottuu vuosikymmenten päähän.
