Keir Starmer nousi Britannian pääministeriksi heinäkuussa 2024, kun Labour kaatoi konservatiivien 14-vuotisen valtakauden maanvyörymävoitolla. Alle kaksi vuotta myöhemmin saman pääministerin asemaa kuvataan vaikeimmaksi yhdellekään brittijohtajalle vuosikymmeniin. Kyse on analyysistä – eroa tai kaatumista ei ole tapahtunut – mutta paine on poikkeuksellinen.
Mitä on vahvistetusti tapahtunut
Starmerin kannatusluvut ovat romahtaneet. Ipsosin mukaan hänen henkilökohtaiset tyytyväisyysarvionsa ovat heikoimmat, mitä yksikään Britannian pääministeri on saanut sitten mittausten alun vuonna 1977.
Samaan aikaan oikeistopopulistinen Reform UK on noussut mielipidemittausten kärkeen. Useat riippumattomat mittaajat ovat antaneet Nigel Faragen puolueelle selvän johdon Labouriin nähden, joka on pudonnut kakkoseksi tai jopa kolmanneksi. Yksittäiset prosenttiluvut vaihtelevat mittaajittain.
Toukokuun 2026 paikallisvaaleissa Labour kärsi raskaita tappioita ja Reform UK eteni voimakkaasti; puolue menetti kymmeniä valtuustoja. Myös sisäinen kapina on noussut avoimeksi: yli 95 Labour-kansanedustajan kerrotaan vaatineen Starmeria eroamaan tai esittämään lähtöaikataulun, ja toukokuussa erosi joukko ministereitä, muun muassa terveysministeri Wes Streeting. Tyytymättömyyttä ovat ruokkineet epäsuositut päätökset, etenkin sosiaaliturva- ja hyvinvointileikkaukset.
Mitä kommentaattorit ja puolue sanovat
Tästä eteenpäin kyse on tulkinnasta. Useat analyytikot ovat arvioineet, ettei Starmer välttämättä kestä virassaan vuoden loppuun. Brookings-instituutin analyysissä todetaan, että Britannian perinteisten valtapuolueiden kannatus on romahtanut ja populistipuolueet ovat vahvistuneet molemmilla laidoilla.
Manchesterin pormestari Andy Burnham on noussut esiin todennäköisimpänä haastajana, ja hän on hankkinut itselleen paikan parlamentissa täytevaalin kautta. Muodollista johtajavaalia ei kuitenkaan ole käynnistetty. Starmer itse on toistuvasti kieltäytynyt eroamasta ja vakuuttanut pysyvänsä kurssilla.
Realistinen arvio
Vahvistetut faktat – historiallisen matalat kannatusluvut, paikallisvaalitappiot, ministerierot ja avoimet erovaatimukset – tekevät Starmerin asemasta kiistatta heikon. Se ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita välitöntä lähtöä: Labourilla on yhä suuri parlamenttienemmistö, eikä seuraavia parlamenttivaaleja ole pakko järjestää ennen vuotta 2029. Onko Starmerin päivät luettu, on tällä hetkellä spekulaatiota – todellinen koetinkivi on, käynnistyykö muodollinen johtajahaaste ja kerääkö se riittävän tuen.
