Murre vai oma kieli?

Rauman murre, jonka paikalliset tuntevat nimellä giäl (kieli), on yksi suomen omaleimaisimmista puhetavoista. Kielitieteilijät luokittelevat sen lounaismurteeksi, mutta moni raumalainen pitää sitä mieluummin omana kielenään – ja siihen on syynsä. Kyse ei ole vain sanavalinnasta vaan identiteetistä.

Murteen puhuma-alue on suppea, vain Rauman ja sen lähiympäristön kokoinen. Juuri tuo pienuus ja eristyneisyys ovat osaltaan auttaneet murretta säilymään niin erityislaatuisena.

Merimiehen sanakirja elää murteessa

Rauman murteen erityisyys juontuu kaupungin historiaan merenkulkukaupunkina. 1800-luvulla Rauma oli yksi Suomen vilkkaimmista purjemerenkulun keskuksista, ja merimiehet toivat mukanaan sanoja monista kielistä – muun muassa ruotsista, englannista ja muista Euroopan kielistä. Wikipedian mukaan nämä vaikutteet sulautuivat murteeseen ja rikastuttivat sitä.

Samalla giäl sai kehittyä verraten suojassa muiden murteiden vaikutukselta. Murreraja Rauman pohjoispuolella on yksi Suomen jyrkimmistä: lyhyen matkan päässä puhetapa muuttuu selvästi.

Miksi sitä on niin vaikea kirjoittaa?

Kirjoittamisen vaikeus piilee juuri niissä äänteissä, jotka tekevät murteesta ainutlaatuisen. Murteelle ovat ominaisia nasaalien jälkeiset pehmeät klusiilit: yleiskielen k, t ja p lähenevät äänteitä, joita merkitään kirjaimin g, d ja b – kirjaimia, jotka ovat suomen kielessä muuten harvinaisia. Lisäksi murteessa esiintyy runsasta loppuheittoa eli sanojen loppujen lyhentymistä sekä omaleimaisia diftongimuutoksia.

Päälle tulee giälin oma melodinen sävelkulku, jota kirjoittamalla ei voi täysin tavoittaa. Siksi murre elää parhaiten puhuttuna.

Nortamo antoi murteelle kirjallisen kodin

Giälin kirjallisen perinteen kannalta keskeisin henkilö on raumalainen lääkäri ja kirjailija Frans Hjalmar Nordling, joka kirjoitti nimimerkillä Hj. Nortamo (1860–1931). Hänen murteella kirjoitetut "jaaritukset" osoittivat aikana, jolloin kirjakielen normi hallitsi, että giäl kestää myös paperilla ja ansaitsee arvostuksensa. Se oli tietoinen kulttuuriteko.

Elävä perintö

Nykyään Rauman murretta vaalitaan aktiivisesti yhdistys- ja tapahtumatoiminnassa, ja se näkyy ajoittain myös kaupungin omassa ilmeessä. Giäl on hyvä esimerkki siitä, miten paikallinen kielimuoto voi olla elävä osa identiteettiä – ei museovitriinin esine.

Se muistuttaa, että kieli ei synny pelkistä kielioppisäännöistä vaan ihmisten liikkeestä, kaupasta, merenkulusta ja sukupolvien välisestä puheesta. Ja että kaikkein omaleimaisinta on usein juuri se, mitä ei voi kääntää eikä kirjoittaa aivan oikein.