Espoossa on järvi, jonka nimi tunnetaan koko maassa mutta harvemmin maisemastaan. Bodominjärvi on Suomen kuuluisimman ratkaisemattoman rikoksen tapahtumapaikka, ja se on samalla aivan tavallinen ulkoilualue pääkaupunkiseudun laidalla.
Nämä kaksi asiaa ovat viime vuosina alkaneet limittyä. Uutissuomalaisen mukaan järven seutu on noussut true crime -ilmiöstä kiinnostuneiden suosimaksi retkikohteeksi, ja osa kävijöistä myös yöpyy alueella.
Mitä vuonna 1960 tapahtui
Rikos tapahtui 5. kesäkuuta 1960. Neljä nuorta oli telttailemassa järven rannalla, ja aamuyöllä telttaan hyökättiin.
Surmansa saivat 15-vuotiaat Maila Irmeli Björklund ja Anja Tuulikki Mäki sekä 18-vuotias Seppo Antero Boisman. Neljäs, 18-vuotias Nils Gustafsson, selvisi vakavasti loukkaantuneena. Wikipedian koosteen mukaan kaikki neljä saivat päähänsä iskuvammoja, ja osaa uhreista oli lisäksi puukotettu.
Tekijää ei ole koskaan tunnistettu. Vuonna 2004 Gustafsson pidätettiin epäiltynä 44 vuotta rikoksen jälkeen, ja Espoon käräjäoikeus vapautti hänet syytteistä vuonna 2005 näytön puutteen vuoksi. Tapaus on edelleen ratkaisematta.
Tavallinen ulkoilualue, poikkeuksellinen historia
Järvi sijaitsee Espoon pohjoisosissa lähellä Oittaan ulkoilualuetta, jossa on uimarantoja, polkuja ja tavanomaista virkistyskäyttöä. Etäisyys Helsingin keskustasta on vain parikymmentä kilometriä.
Käytännössä alue palvelee siis samaan aikaan kahta erilaista kävijää. Yksi tulee uimaan ja kävelemään koiran kanssa. Toinen tulee siksi, että on kuunnellut podcastin tai katsonut dokumentin.
Ilmiölle on nimi: synkkä matkailu eli dark tourism. Se tarkoittaa matkailua paikkoihin, joihin liittyy kuolema, kärsimys tai rikos. Suomessa vastaavia kohteita ei ole montaa, ja Bodominjärvi on niistä tunnetuin.
Kysymys ei ole siitä, saako paikalla käydä
Retkeily Bodominjärvellä ei ole kiellettyä eikä sinänsä sopimatonta. Jokamiehenoikeudet ovat voimassa, ja alue on tarkoitettu ulkoiluun.
Kiinnostava kysymys on toinen: millä asenteella paikalla ollaan. Historian tapahtumapaikoilla käyminen voi olla tapa ymmärtää menneisyyttä ja muistaa niitä, joille se tapahtui. Se voi olla myös pelkkää jännityksen hakemista, jolloin paikka muuttuu kulissiksi.
Ero näkyy käytännössä pienissä asioissa. Siinä, otetaanko paikasta hymyilevä kuva sosiaaliseen mediaan. Siinä, puhutaanko uhreista ihmisinä vai juonenkäänteinä.
Uhreilla oli omaiset
Tässä tapauksessa syy varovaisuuteen on konkreettinen. Rikos tapahtui runsaat 65 vuotta sitten, mikä on lyhyt aika sukupolvien mitassa. Uhreilla on ollut vanhemmat, sisarukset ja ystävät, ja heidän jälkeläisensä elävät nyt.
Ratkaisemattomuus tekee tilanteesta vielä hankalamman. Tapaus, joka ei ole päättynyt tuomioon, ei myöskään koskaan sulkeudu. Se jää auki myös niille, jotka olisivat halunneet päästä siitä eteenpäin.
Sen huomioiminen ei vaadi paljon. Järvi on kaunis, polut ovat hyvät, ja retken voi tehdä tietäen mitä siellä on tapahtunut ilman, että tekee siitä esitystä.
