Uhanalaisen lajin kohdalla hyvä uutinen tarkoittaa harvoin sitä, että ongelma olisi ratkennut. Se tarkoittaa yleensä sitä, että suunta on kääntynyt. Saimaannieriän kohdalla näin näyttää käyneen.
Pohjois-Savon ELY-keskuksen johtava kalatalousasiantuntija Teemu Hentinen sanoo, ettei saimaannieriä enää ansaitse Suomen uhanalaisimman kalakannan titteliä, Maaseudun Tulevaisuus kertoo.
Ratkaiseva muutos on luontainen lisääntyminen
Olennaisin havainto ei ole yksittäinen kalamäärä vaan se, että laji lisääntyy ilman ihmisen apua.
Luontaista lisääntymistä on todettu Kuolimossa sekä Etelä- ja Länsi-Saimaalla. Tämä on suojelubiologiassa se raja, joka merkitsee eniten: kanta, joka pysyy pystyssä vain istutuksilla, on käytännössä ylläpidettävä. Kanta, joka lisääntyy itse, alkaa olla elinvoimainen.
Työtä on tehty pitkään. Pro Saimaannieriä -hankkeessa on kerätty maitia ja mätiä kolmena peräkkäisenä vuonna, ja emokalat on lypsyn jälkeen palautettu takaisin pyyntipaikoilleen. Poikasia on istutettu myös rauhoitusalueiden ulkopuolelle, jotta kanta leviäisi laajemmalle. Samalla on huolehdittu viljelykantojen perinnöllisestä monimuotoisuudesta.
Aineiston keräämisessä ovat mukana Metsähallitus ja Luonnonvarakeskus.
Mikä saimaannieriä on
Nieriä on lohikala, ei mikään norpan sukulainen. Nimet menevät julkisessa keskustelussa toisinaan sekaisin, joten ero kannattaa sanoa selvästi: saimaannorppa on hylje eli nisäkäs, saimaannieriä on kala.
Nieriä on kylmän veden laji, joka vaatii viileää ja hapekasta syvänteistä vettä. Juuri se tekee siitä herkän: sen elinympäristö on Saimaassa rajattu, eikä laji siirry helposti muualle, jos olosuhteet heikkenevät.
Kannan romahduksen taustalla on yhdistelmä liikakalastusta, elinympäristön muutoksia ja lisääntymisalueiden heikkenemistä. Suojelu on nojannut kalastusrajoituksiin, istutuksiin ja rauhoitusalueisiin.
Vielä ei ole aika juhlia
Se, ettei laji ole enää maan uhanalaisin, ei tarkoita että se olisi turvassa. Kanta on edelleen pieni ja riippuvainen jatkuvasta suojelutyöstä.
Hentinen huomauttaa myös, että järvilohen tilanne on nyt selvästi nieriää huonompi. Saimaan uhanalaisten lohikalojen joukossa huomio siis siirtyy, ei poistu.
Ilmastonmuutos on nieriälle pitkän aikavälin uhka juuri siksi, että laji tarvitsee kylmää vettä. Lämpenevässä järvessä sopivan elinympäristön määrä pienenee, vaikka kalastuspaine saataisiin pidettyä kurissa.
Tarina on silti poikkeuksellinen. Suomessa on totuttu siihen, että uhanalaisten lajien uutiset kertovat kannan heikkenemisestä. Tässä tapauksessa vuosikymmenten työ näyttää tuottaneen tuloksen, joka näkyy luonnossa eikä vain istutustilastoissa.
