Kemikaalialtistus ei ole erikoistapaus vaan lähtökohta. Hormonitoimintaan vaikuttavia aineita löytyy käytännössä lähes kaikkien tutkittujen ihmisten elimistöstä sekä Euroopassa että Pohjoismaissa.

Näin sanoo Itä-Suomen yliopiston farmasian laitoksen professori Jaana Rysä Uutissuomalaisen haastattelussa. Rysä tutkii aihetta osana EU:n rahoittamaa Nemesis-hanketta.

Mistä on kyse

Hormonihäiritsijöiksi kutsutaan aineita, jotka voivat vaikuttaa elimistön hormonitoimintaan. Osa niistä muistuttaa rakenteeltaan kehon omia hormoneja, osa vaikuttaa siihen, miten hormonit toimivat tai poistuvat.

Kyse ei ole yhdestä aineryhmästä vaan monesta. Uutissuomalaisen jutussa mainitaan PFAS-yhdisteet, ftalaatit, bisfenolit, palonestoaineet, raskasmetallit ja torjunta-ainejäämät.

Missä niitä on

PFAS-yhdisteitä kutsutaan ikuisuuskemikaaleiksi, koska ne hajoavat ympäristössä hyvin hitaasti. Niitä on käytetty muun muassa tarttumattomissa paistinpannuissa, teknisissä ulkoiluvaatteissa ja kosmetiikassa.

Ftalaatteja käytetään PVC-muoveissa, kosmetiikassa ja hajusteissa. Bisfenoleita esiintyy elintarvikkeiden kanssa kosketuksissa olevissa muoveissa.

Arkisiksi altistumisreiteiksi haastattelussa nimetään ruoan lämmittäminen muoviastioissa, pitkälle prosessoidut elintarvikkeet ja voimakkaasti hajustetut hygieniatuotteet.

Yhteisvaikutus on se avoin kysymys

Tutkimuksen painopiste on siirtymässä yksittäisistä aineista niiden yhdistelmiin, ja juuri sitä Nemesis-hanke selvittää: miten kemikaaliseokset vaikuttavat hormonitoimintaan, aineenvaihduntaan ja terveyteen.

Asetelma on olennainen, koska riskinarviointi on perinteisesti tehty aine kerrallaan. Ihminen ei kuitenkaan altistu yhdelle aineelle vaan monelle samanaikaisesti, ja siitä kokonaisuudesta tiedetään vähemmän kuin sen osista.

Tässä kannattaa olla tarkkana sen suhteen, mikä on osoitettu ja mikä on tutkimuksen alla. Se, että aine löytyy elimistöstä, ei sellaisenaan tarkoita, että se aiheuttaa sairauden. Pitoisuudella, altistumisajalla ja yksilöllisillä eroilla on merkitystä, ja monien vaikutusten kohdalla tutkimus on kesken. Juuri siksi hankkeita kuten Nemesis tehdään.

Mitä tästä seuraa

Käytännön johtopäätös ei ole se, että arjesta pitäisi yrittää poistaa kaikki muovi. Se ei ole mahdollista eikä tutkimustieto sitä edellytä.

Haastattelussa mainitut altistumisreitit antavat silti suunnan. Ruoan lämmittäminen muussa kuin siihen tarkoitetussa astiassa, hyvin pitkälle prosessoitu ruoka ja voimakkaat hajusteet ovat asioita, joihin voi itse vaikuttaa, jos haluaa.

Isompi osa ratkaisusta on kuitenkin sääntelyn puolella. Yksittäinen kuluttaja ei voi valinnoillaan poistaa sitä, että aineita on jo laajasti ympäristössä ja tuotteissa, eikä kuluttajan tehtävä ole korvata riskinarviointia.