Avaruudesta sataa Maahan jatkuvasti kiviä. Silti todennäköisyys, että sellainen osuu juuri sinuun, on niin pieni, että asiantuntijat vertaavat sitä mahdottomuuteen. Tässä on, mitä tiede oikeasti tietää meteoriittien ja ihmisten kohtaamisista.
Mikä meteoriitti oikeastaan on?
Kun avaruuskivi – meteoroidi – syöksyy Maan ilmakehään, se kuumenee ja loistaa taivaalla valojuovana. Tätä ilmiötä kutsutaan meteoriksi eli tähdenlennoksi. Jos kappaleesta jää jotain jäljelle ja se päätyy maanpinnalle asti, sitä sanotaan meteoriitiksi. NASAn mukaan valtaosa ilmakehään tulevasta aineksesta on hiekanjyvän kokoista ja palaa kokonaan loppuun jo korkealla.
Kuinka paljon ainesta putoaa?
Määrät kuulostavat valtavilta. NASAn arvioiden mukaan Maahan sataa joka päivä noin 44–48 tonnia avaruuden ainesta, suurin osa tomuna ja mikroskooppisina hiukkasina. Varsinaisia, käteen mahtuvia meteoriittiputoamisia tapahtuu arviolta tuhansia vuodessa koko planeetalla, mutta vain murto-osa niistä putoaa mantereille. Loput katoavat meriin, aavikoille, jäätiköille ja asumattomille seuduille, joissa kukaan ei niitä koskaan näe.
Tämä on avain siihen, miksi ihmiseen osuminen on niin harvinaista: Maan pinnasta valtaosa on autiota, ja ihmiset peittävät siitä vain pienen tilkun.
Ann Hodges – historian ainoa varmistettu uhri
Ainoa luotettavasti dokumentoitu tapaus, jossa meteoriitti on osunut ihmiseen ja aiheuttanut vamman, sattui 30. marraskuuta 1954 Sylacaugan lähistöllä Alabamassa Yhdysvalloissa. 34-vuotias Ann Elizabeth Hodges torkkui olohuoneen sohvalla, kun noin neljän kilon painoinen meteoriitti puhkaisi talon katon, kimposi radiokalusteesta ja iski häntä lonkkaan ja reiteen.
Hodges selvisi rumalla mustelmalla – ei vakavammilla vammoilla. Tapaus on vahvistettu useissa toisistaan riippumattomissa lähteissä, kuten Encyclopedia of Alabaman ja Smithsonianin arkistoissa. Sylacaugan meteoriitti on nykyään esillä Alabaman luonnonhistoriallisessa museossa.
Mbale 1992 – osuma ilman vammaa
Toinen hyvin dokumentoitu kohtaaminen tapahtui 14. elokuuta 1992 Mbalen kaupungissa Ugandassa. Suuri meteoriitti hajosi ilmakehässä sadoiksi sirpaleiksi, joista yksi pieni pala osui poikaa päähän. Banaanipuun lehvästö hidasti kappaletta sen verran, ettei poika loukkaantunut. Tapaus on kuvattu tiedelehti Meteoriticsissa julkaistussa tutkimuksessa.
Entä Lottie Williams?
Usein listataan kolmanneksi tapaukseksi Lottie Williams, jota osui kappale olkapäähän Oklahomassa vuonna 1997. Tämä ei kuitenkaan ollut meteoriitti, vaan palanen ihmisen tekemää Delta II -raketin osaa – avaruusromua. Guinnessin ennätystenkirja pitää häntä ensimmäisenä avaruusromun osumana ihmisenä, mikä on aivan eri ilmiö kuin luonnollinen meteoriitti.
Kuinka epätodennäköistä se on?
Tähtitieteilijät tiivistävät todennäköisyyden karusti: osuman saaminen on epätodennäköisempää kuin joutua yhtä aikaa tornadon, salaman ja hurrikaanin kohteeksi. Vaikka taivaalta sataa ainesta jatkuvasti, ihmiseen osuminen on yhä koko kirjatun historian aikana tapahtunut käytännössä vain kerran vakavasti otettavasti. Lukujen valossa se on yksi planeetan harvinaisimmista mahdollisista onnettomuuksista.
