Avaa lähes mikä tahansa kotimainen romaani, jonka tapahtumat sijoittuvat heinäkuuhun, ja todennäköisesti joku kaataa ensimmäisten sivujen aikana lasiin. Suomalaisessa kaunokirjallisuudessa kesä ei tuoksu pelkästään tuomenkukalle ja saunalle – se tuoksuu myös kossulle ja katumukselle. Humala ei ole sivujuonne vaan rakenne, jonka varaan kokonaisia kesäkertomuksia on kirjoitettu.
Juhannus, joka päättyi oikeudenkäyntiin
Kaiken keskellä seisoo yksi teos. Hannu Salaman Juhannustanssit (1964) kuvaa maaseudun juhannusta valoisan yön humaltavissa hetkissä. Romaanin kohtaus, jossa juopunut muurari Hiltunen pitää pilkallisen saarnan, johti todelliseen jumalanpilkkasyytteeseen. Ylen mukaan Salama sai lopulta ehdollisen tuomion, ja presidentti Urho Kekkonen armahti hänet vuonna 1968. Romaanista julkaistiin vuosikausia sensuroitua laitosta, ja alkuperäinen teksti palautettiin vasta 1990.
Että koko yhteiskunta järkkyi yhdestä humalakohtauksesta keskellä kirkkainta kesää – siinä on jotain hyvin suomalaista. Juhannustansseja pidetäänkin yhtenä kotimaisen kirjallisuuden klassisimmista humalakuvauksista.
Lupa olla joku muu
Miksi nimenomaan kesä? Suomalaisessa mentaliteetissa pitkä, valoisa kesä on poikkeustila. Talven kuri ja pidättyvyys hellittävät, ja humala on perinteisesti ollut se sallittu portti, jonka kautta vaitelias ihminen pääsee tunteisiinsa. Suomalainen romaanihumala kytkeytyy harvoin pelkkään juhlaan; siihen liittyy usein yksinäisyyttä ja synkkyyttä, kuten aihetta käsittelevissä lukukokemuksissa on huomautettu.
Humala on siis kirjallinen tekosyy. Sen turvin hahmo saa sanoa ääneen sen, mitä selvänä ei sanottaisi – aivan kuten Hiltunen saarnassaan. Kesäyö, jossa ei tule pimeää eikä unta, on täydellinen näyttämö tälle: aika ikään kuin lakkaa, ja ihminen jää alasti tunteidensa kanssa.
Kaupungin kesä, pussikalja kädessä
Maaseudun juhannuskosteus on sittemmin saanut kaupunkilaisen jatkajan. Mikko Rimmisen Pussikaljaromaani (2004) seuraa kolmea miestä yhden helsinkiläisen kesäpäivän ajan Kalliossa, kun tavoitteeton ajanviete venyy pulloineen päivineen. Kirjavinkkien arviossa teoksen lämmin, polveileva kieli on nostettu sen vahvuudeksi. Ryyppäämisen lavasteet ovat vaihtuneet maalaiskorvesta asfalttiin, mutta peruskuvio säilyy: lämmin päivä, päämäärätön vaeltelu ja kalja kädessä.
Laajemmin alkoholi on kulkenut kotimaisessa proosassa pitkän matkan – Aleksis Kiven hahmojen rehevästä juhlasta sotakirjallisuuden oikeutettuun ryyppyyn ja aina nykypäivän railakkaisiin omaelämäkerrallisiin kertomuksiin asti. Juominen on ollut yhtä aikaa toveruuden liima ja yksinäisyyden peili.
Mitä humala kertoo meistä?
Kesä paljastaa suomalaisen kaksinaisuuden. Haluamme valoa, vapautta ja yhteyttä – mutta meiltä puuttuu usein selvä kieli niiden tavoittamiseen. Humala on ollut se kömpelö tulkki, joka sallii ilon ja surun samassa pullossa. Siksi kotimaisen romaanin kesä ei ole pelkkää idylliä: se on hauras hetki, jossa ihminen yrittää tavoittaa toista, usein epäonnistuen, usein liian myöhään illalla.
Ehkä juuri siksi humalakuvaukset jäävät mieleen. Ne eivät kerro juomisesta vaan kaipuusta – siitä lyhyestä valoisasta hetkestä, jolloin uskaltaisi olla oma itsensä.
