Perämeren rannikolla lohenpyynnillä on pitkät perinteet, mutta yhä useampi kalastaja pohtii samaa kuin oululaiskalastaja Elina Halonen: kannattaako ammattiin enää sitoutua, kun villilohen tulevaisuus on auki. Ylen mukaan Halonen ei uskaltaisi investoida lohenkalastukseen, koska sen tulevaisuus on niin epävarma. Suuri osa Oulun edustalta saatavasta saaliista on nykyään istutettua lohta, ei luonnonkantaa.
Huoli ei ole tuulesta temmattu. Itämereen laskevia luontaisesti lisääntyviä lohijokia on Suomessa enää kaksi, Tornionjoki ja Simojoki, kun niitä on historiallisesti ollut huomattavasti enemmän. Näiden kahden joen varaan lepää suuri osa koko Pohjanlahden villilohen tulevaisuudesta.
Nousulohien määrä heittelehtii
Luonnonvarakeskus (Luke) seuraa molempien jokien nousulohimääriä kaikuluotaimilla. Parhaimmillaan Tornionjokeen on noussut kymmeniätuhansia lohia kesässä, mutta määrät vaihtelevat voimakkaasti vuodesta toiseen. Yksittäisen vuoden heikko poikastuotanto näkyy kannassa vasta vuosia myöhemmin, mikä tekee tilanteesta hauraan.
Liian rasvainen ravinto kostautuu
Keskeisin selitys vaikeuksiin löytyy mereltä, lohen ruokavaliosta. Mereen vaeltavat lohenpoikaset siirtyvät kasvaessaan kalaravintoon, ja niiden tärkeimpiä saaliskaloja ovat silakka ja kilohaili.
Luken tutkijoiden mukaan ongelma syntyy, kun Itämeren pääaltaassa on runsaasti nuorta, rasvaista kilohailia mutta niukasti vähärasvaisempaa silakkaa. Tutkimuksen mukaan liian rasvainen ravinto aiheuttaa nuorille lohille tiamiinin eli B1-vitamiinin puutosta ja heikentää niiden eloonjääntiä. Ilmiö muistuttaa aikuisia lohia vaivaavaa M74-oireyhtymää, jossa rasvaisesta ravinnosta seuraava tiamiinin puute siirtyy emokaloista mätiin ja tappaa poikasia.
M74 hellitti – uusi pullonkaula merellä
M74-oireyhtymä aiheutti pahimmillaan suurta poikaskuolleisuutta 1990-luvun alkupuolella. Viime vuosina M74-kuolleisuus on ollut suhteellisen alhaista, mikä on ollut myönteistä kantojen kannalta. Sen sijaan huomio on siirtynyt merivaiheen alkuun: vaelluspoikasten eloonjäänti ensimmäisenä merivuotena vaikuttaa nyt ratkaisevasti siihen, kuinka monta lohta jokiin lopulta palaa.
Luken tutkijat ovat varoittaneet, ettei poikasten eloonjäänti välttämättä enää pysyvästi parane entiselle tasolle, jos meren olosuhteet pysyvät nykyisellään.
Monen tekijän summa
Rannikkokalastajat nostavat usein esiin myös harmaahylkeiden suuren kannan, joka verottaa rysiin nousevaa lohta. Tutkijat eivät kuitenkaan löydä lohen ahdingolle yhtä yksittäistä syytä, vaan kyse on meren ekologisten olojen, ravintotilanteen, ilmaston lämpenemisen ja kalastuksen yhteisvaikutuksesta.
Elina Haloselle yhtälö tarkoittaa, että ammatin jatkuvuus sukupolvelta toiselle on vaakalaudalla. Jos villilohen ja kannattavan rannikkopyynnin kohtalo ei käänny, hänestä voi tulla sukunsa viimeinen, joka lohta pyytää.
