Moni haaveilee maalle muutosta, mutta harva tekee sen niin kokonaisvaltaisesti kuin Katja ja Kari Kuusinen. Pariskunta jätti 1990-luvulla Helsingin ja muutti Keski-Suomeen Konnevedelle, missä heitä odotti mittava kohde: tyhjilleen jäänyt, vanha kunnalliskoti, josta he ryhtyivät rakentamaan itselleen kotia.

Talolla oli raskas historia

Rakennus ei ollut mikä tahansa omakotitalo. Päärakennus valmistui vuonna 1927, ja se oli vuosikymmenten ajan toiminut muun muassa orpojen, vähävaraisten, mielenterveyspotilaiden ja vanhusten hoitopaikkana. Kyseessä oli aikansa laitos, ei koti.

Kokoluokka on huomattava. Kolmikerroksisessa päärakennuksessa on noin 750 neliötä, ja lisäksi pihapiiriin kuuluu arviolta 1 200 neliötä muita rakennuksia, kuten talousrakennuksia, aittoja ja puimala. Ostohetkellä paikka oli seissyt tyhjillään, ja edessä oli valtava kunnostustyö.

Kaksi vuotta ilman juoksevaa vettä

Alku oli karu. Pariskunta eli kartanossa kaksi ensimmäistä vuotta ilman juoksevaa vettä. Se kertoo, kuinka kaukana valmiista kohde oli ja kuinka paljon sitkeyttä hanke vaati.

Remontti ei ollut pikaprojekti vaan vuosia kestänyt urakka, jossa vanhaa rakennusta on kunnostettu vähitellen. Tällaisessa työssä yhdistyvät rakennusperinnön vaaliminen ja arjen käytännöllisyys: iso, historiallinen talo on saatava sekä säilymään että toimimaan asuttavana kotina.

Kartanosta tuli myös elinkeino

Vuosien mittaan Kuusiset ovat tehneet kartanosta muutakin kuin kodin. Vanhoja tiloja on otettu käyttöön, ja paikka on palvellut esimerkiksi tapahtumien ja vieraiden isännöinnissä. Näin mittavan kiinteistön ylläpito on työlästä ja kallista, joten toiminnan kytkeminen elinkeinoon on monelle vanhan kartanon omistajalle tapa pitää rakennus elossa.

Tarina asettuu osaksi laajempaa ilmiötä. Maallemuutto ja vanhojen maaseututalojen kunnostaminen ovat kiinnostaneet suomalaisia toistuvasti, ja etätyön yleistyminen on tehnyt siitä aiempaa mahdollisempaa. Kaikki eivät kaipaa kartanoa, mutta ajatus väljemmästä elämästä ja oman kohteen rakentamisesta puhuttelee monia.

Sitoutumista, ei romantiikkaa

Kuusisten tarina muistuttaa, ettei maallemuutto ole pelkkää idylliä. Se on vuosien työtä, epävarmuutta ja käytännön haasteita, joista karuin oli kahden vuoden eläminen ilman juoksevaa vettä. Palkintona on kuitenkin ollut koti ja elämä, joka on aidosti heidän omansa, sekä vanha rakennus, joka on saanut jatkaa tarinaansa purkamisen sijaan.